Siirry pääsisältöön

Miten päädyin kokemusohjaajaksi - Niinan tarina


Olen Niina ja työskentelen Veturointi-hankkeessa kokemusohjaana työparini Annin kanssa, joka esittelee itsensä teille myöhemmin. Veturoinnin parissa olen ollut jo siitä lähtien kun Heinäsalmen (josta käytän myöhemmin ilmaisua Heinis) johtaja Pertti kertoi ideastaan ex-lasten muisteloissa, joissa olin vieraana. Olin itsekin miettinyt joskus, että tällaista vertaistukea pitäisi olla, mutta taisin ajatella joutuvani itse hommiin, jos mainitsen asiasta ääneen, eikä kalenterini ole oikein koskaan kovin tyhjä ollut :D. Mutta kun Perttikin tämän huomion ääneen teki, en ollut hiljaa, taisin olla kaikkein innokkain joon sanoja Heiniksen olohuoneessa silloin. Heinis on siis Oulussa sijaitseva lastenkoti, jonne olin itse sijoitettuna 12-18-vuotiaana.

Seuraavana keväänä muisteloista - eli siis 2014 keväällä - aloitti kolmen sosionomiopiskelijan: Sannan, Marian ja Leenan poppoo opinnäytetyönään luoda veturoinnin mallia, ja yhdessä kahden muun Heiniksessä asuneen nuoren kanssa toimimme kokemusasiantuntijoina opinnäytetyötä varten. Tapasimme kevään aikana muutamia kertoja, jossa mietimme, minkälaista tukea nuori voi tarvita itsenäistymisen kynnyksellä ja myöhemmin, ja minkälaista tukea itse olisimme tarvinneet ja kaivanneet kun olimme tuossa vaiheessa. Lisäksi opiskelijat haastattelivat Heiniksen jälkihuoltotyötä tekeviä ohjaajia meidän kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta luodusta veturoinnin toimintamallista. Saman vuoden joulukuussa tuli tieto Raha-automaattiyhdistyksen myöntämästä rahoituksesta hankkeelle ja sen jälkeen sille kutsuttiin koolle ohjausryhmä, jonka jäsenenä olin alusta lähtien.

(Opinnäytetyön löydät tästä.)

Ohjausryhmän kokoontumisia oli kevään 2015 aikana muutamia ja samaan aikaan sain olla opintoihin kuuluvan työssäoppimisen Heiniksessä. Toukokuussa hankkeessa aloittiprojektipäällikkö Mervi, ja syksyllä tiimiin liittyi Vuolteelta Anna-Stiina, joka myöhemmin jäi projektista pois ja tilalle tuli Vuolteelta Minna.

 Kesä oli välissä ja syksyllä alkoi veturiksi haluavien etsiminen toimintaan mukaan.
Lokakuussa veturivalmennus alkoi, ja siinä meitä veturiksi haluavia jälkihuollon läpikäyneitä oli seitsemän aloittamassa yhdessä yhteistä matkaa kohti vetureiksi tukemaan jälkihuoltoon siirtyviä nuoria. Valmennuksen aikana tutustuimme toisiimme paremmin, itse tunsin muutaman jo ennen valmennustakin, ja uusiakin tuttavuuksia syntyi intensiivisen valmennuksen aikana.
Valmennukseen sisältyi oman tarinan läpikäymistä, siltä osin, mihin kukanenkin on siinä hetkessä valmis ja mitä siitä haluaa jakaa toisille. Ja aina oli hyvää ruokaa, tottakai!

Viimeisellä valmenuskerralla meille kerrottiin, minkälaisia mahdollisuuksia toimia veturoinnin parissa on kun olemme valmennuksen käyneet. Osa-aikaisen työn lisäksi, mitä minä ja työparini Anni teemme, lisäksi veturit voivat toimia nuorille tukena tuntipalkkaisesti, pitää kokemuspuheenvuoroja erilaisissa tilaisuuksia ja kertoa hankkeesta yms. ja näistä maksetaan palkkio. Tiesin, että töitä pitäisi alkaa hakemaan kun valmistuminen häämötti ja päätin silloin hakemuksen hommaa varten laittaa. Jotenkin olin ajatellut, että kokopäiväinen työ olisi hyvä, mutta olen iloinen ja onnellinen, että tämä on osa-aikaista viime syksyn aherruksen jälkeen. Ja minulla on myös mailman parhain työpari nyt!

Mainitsin opiskelut ja valmistumisen, valmistuin siis viime joulukuussa lasten ja nuorten erityisohjaajaksi Oulun aikuiskoulutuskeskuksesta. Lisäksi taisin kirjoitella kalenterista ja ettei se koskaan kovin tyhjä ole, olen sellainen ihminen etten kovinkaan pitkään viihdy aivan jouten ja täytän vapaa-aikani vapaaehtoistyöllä ja luottamustehtävillä. Toimin muutamassa järjestössä vapaaehtoisena ja luottamustehtävissä tämän palkkatyöni lisäksi. Minut onkin ehkä liiankin helppo saada innostumaan johonkin mukaan, kun niin monen asian parissa vapaaehtoistyö kiinnostaa.

Olen iloinen saadessani olla tässä hankkeessa palkkatöissä, koen, että pääsen hyödyntämään sekä kokemustani lastensuojelusta että myös vasta loppuun suoritettua koulutustani. Koen tämän työtiimin jo tässä vaiheessa hyvin läheiseksi ja tiiviiksi, toisaalta tunsin jokaisen jo ennen työn tai edes veturointi-valmennuksen alkua muista yhteyksistä. Koen myöskin, että tässä joukossa on turvallista jakaa niitä mieleen tulevia asioita, mitä tässä työskentelyn aikana luonnollisesti nousee. Omat lastensuojelukokemukset ovat kuitenkin olennainen juttu tässä työssä, niiden kanssa avoimuus ja samalla niitä saa käydä vielä uudelleen läpi uudenlaisin, aikuisen silmin.

Vielä ollaan alkumatkassa, mutta ollaan otettu kyllä jo isoja harppauksia hankkeen parissa. Olemme tavoittaneet nuoria ja päässeet kertomaan hankkeesta erilaisissa tilaisuuksissa. Paljon on tulossakin erilaisia tilaisuuksia, ihan piakkoin kaksi elävää kirjastoa, jossa toivottavasti edes joidenkin ihmisten mielissä saatetaan muutettua lastensuojeluun ja lastensuojelunuoriin liittyviä leimoja. Me olemme kyllä sellainen tehotiimi, että saa nähdä, mitä kaikkea olemme tehneet loppuvuodesta!


                                                                                                    

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

YKSINÄISYYS, JONKA KANSSA KAMPPAILEMME LÄHES JOKAINEN

  Yksinäisyys, Jonka kanssa kamppailemme lähes jokainen Monet meistä kamppailevat yksinäisyyden kanssa jossain vaiheessa elämää. Tämänhetkisessä maailmantilanteessa yksinäisyys on korostunut ja tämä on vaikeaa aikaa varmasti meille kaikille. Halusimme Veturointi-toiminnassa tarjota vertaistuellisia etätapaamisia nuorille yksinäisyyden teemoihin liittyen. Korona rajoitusten vaikeimmat hetket   Itselle sekä tapaamilleni nuorille koronatilanne on ollut melko vaikeaa aikaa. Se on rajoittanut elämäämme sekä vaikuttanut henkiseen vointiimme. On hetkiä, jolloin olen ollut loppu henkisesti. Raskainta ovat sellaiset hetket, joita ei pääse viettämään ystävien, sukulaisten ja läheisten kanssa, kuten aiemmin. Arkemme ovat muuttuneet. Emme näe luokkakavereitamme, työt ovat siirtyneet etätöiksi, terapia on siirtynyt osittain videopuheluiksi. Aiemmin meitä voimaannuttaneet hetket ystävien kanssa kahvilassa, leffassa tai vaikkapa salilla toteutuvat yhä harvemmin. Vietämme nykyään suurimman o

Arvoisa sosiaalityöntekijä, miksi pelastit vain osan perheestäni?

Arvoisa sosiaalityöntekijä, miksi pelastit vain osan perheestäni? Olin 8-vuotias, kun sosiaalityöntekijä teki sen päätöksen. Paperissa luki, että meidän kotimme oli lapselle turvaton kasvuympäristö. Päädyin asumaan lastenkotiin, missä minun ei enää tarvinnut pelätä vanhempieni juomista tai väkivaltaa. Samalla kuitenkin jouduin tuntemaan huolta muista sisaruksistani, jotka jäivät kotiin asumaan vanhempieni kanssa. Mietin, että olinko tehnyt jotain väärin, kun vain minut otettiin pois kotoa. Tuntui ristiriitaiselta ajatella, että miten kotimme olisi vain minulle turvaton kasvuympäristö ja muille sisaruksilleni turvallinen. Olinko se minä, joka teki kodistamme turvattoman ja sai vanhemmat käyttämään päihteitä ja toimimaan väkivaltaisesti meitä lapsia kohtaan? Sosiaalityöntekijä ei perustellut päätöstään jättää loput sisaruksistani kotiin. Sisarukset jäivät myös vaille tietoa siitä, että mihin minut vietiin ja miksi. Veljeni katkaisi välinsä minuun, koska hän koki, että petin

Minä uskoin itseeni

MINÄ USKOIN ITSEENI  Kun lähtee tavoittelemaan unelmaansa, kukaan ei saa lannistaa sinua sanomalla sinusta ei ole siihen. Sellaisia ihmisiä ei tarvitse kuunnella, jos tuntee itse, että minusta on siihen. Elämän risteyskohdissa kannattaa olla jääräpäisen päättäväinen ja pitää omista unelmista kiinni kynsin ja hampain. On oltava päättäväinen. Minä lähdin tavoittelemaan unelmaani jatko-opinnoista, vaikka tiesin rajoitteeni ja ettei läheiseni ja opettajani tukeneet minua. Tajusin haluavani työskennellä ohjaaja-alalla. Viimeisessä TET-harjoittelussa minulla syttyi lamppu, että haluan opiskella alaa, jossa voin työskennellä ihmisten kanssa ja nimenomaan nuorten parissa.  Selvitin, missä voisin opiskella ohjausalaa ja löysin Lohjalla sijaitsevan opiston. Sinne minä hakisin yhteishaussa! Opisto oli Kanneljärven kansanopisto ja sieltä valmistuisi nuoriso -ja vapaa-ajanohjaajaksi. Tiesin haluavani pois kotoa, joten Lohjalla sijaitseva opisto olisi siitäkin syystä täydellinen vaih