Siirry pääsisältöön

Miten päädyin kokemusohjaajaksi - Niinan tarina


Olen Niina ja työskentelen Veturointi-hankkeessa kokemusohjaana työparini Annin kanssa, joka esittelee itsensä teille myöhemmin. Veturoinnin parissa olen ollut jo siitä lähtien kun Heinäsalmen (josta käytän myöhemmin ilmaisua Heinis) johtaja Pertti kertoi ideastaan ex-lasten muisteloissa, joissa olin vieraana. Olin itsekin miettinyt joskus, että tällaista vertaistukea pitäisi olla, mutta taisin ajatella joutuvani itse hommiin, jos mainitsen asiasta ääneen, eikä kalenterini ole oikein koskaan kovin tyhjä ollut :D. Mutta kun Perttikin tämän huomion ääneen teki, en ollut hiljaa, taisin olla kaikkein innokkain joon sanoja Heiniksen olohuoneessa silloin. Heinis on siis Oulussa sijaitseva lastenkoti, jonne olin itse sijoitettuna 12-18-vuotiaana.

Seuraavana keväänä muisteloista - eli siis 2014 keväällä - aloitti kolmen sosionomiopiskelijan: Sannan, Marian ja Leenan poppoo opinnäytetyönään luoda veturoinnin mallia, ja yhdessä kahden muun Heiniksessä asuneen nuoren kanssa toimimme kokemusasiantuntijoina opinnäytetyötä varten. Tapasimme kevään aikana muutamia kertoja, jossa mietimme, minkälaista tukea nuori voi tarvita itsenäistymisen kynnyksellä ja myöhemmin, ja minkälaista tukea itse olisimme tarvinneet ja kaivanneet kun olimme tuossa vaiheessa. Lisäksi opiskelijat haastattelivat Heiniksen jälkihuoltotyötä tekeviä ohjaajia meidän kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta luodusta veturoinnin toimintamallista. Saman vuoden joulukuussa tuli tieto Raha-automaattiyhdistyksen myöntämästä rahoituksesta hankkeelle ja sen jälkeen sille kutsuttiin koolle ohjausryhmä, jonka jäsenenä olin alusta lähtien.

(Opinnäytetyön löydät tästä.)

Ohjausryhmän kokoontumisia oli kevään 2015 aikana muutamia ja samaan aikaan sain olla opintoihin kuuluvan työssäoppimisen Heiniksessä. Toukokuussa hankkeessa aloittiprojektipäällikkö Mervi, ja syksyllä tiimiin liittyi Vuolteelta Anna-Stiina, joka myöhemmin jäi projektista pois ja tilalle tuli Vuolteelta Minna.

 Kesä oli välissä ja syksyllä alkoi veturiksi haluavien etsiminen toimintaan mukaan.
Lokakuussa veturivalmennus alkoi, ja siinä meitä veturiksi haluavia jälkihuollon läpikäyneitä oli seitsemän aloittamassa yhdessä yhteistä matkaa kohti vetureiksi tukemaan jälkihuoltoon siirtyviä nuoria. Valmennuksen aikana tutustuimme toisiimme paremmin, itse tunsin muutaman jo ennen valmennustakin, ja uusiakin tuttavuuksia syntyi intensiivisen valmennuksen aikana.
Valmennukseen sisältyi oman tarinan läpikäymistä, siltä osin, mihin kukanenkin on siinä hetkessä valmis ja mitä siitä haluaa jakaa toisille. Ja aina oli hyvää ruokaa, tottakai!

Viimeisellä valmenuskerralla meille kerrottiin, minkälaisia mahdollisuuksia toimia veturoinnin parissa on kun olemme valmennuksen käyneet. Osa-aikaisen työn lisäksi, mitä minä ja työparini Anni teemme, lisäksi veturit voivat toimia nuorille tukena tuntipalkkaisesti, pitää kokemuspuheenvuoroja erilaisissa tilaisuuksia ja kertoa hankkeesta yms. ja näistä maksetaan palkkio. Tiesin, että töitä pitäisi alkaa hakemaan kun valmistuminen häämötti ja päätin silloin hakemuksen hommaa varten laittaa. Jotenkin olin ajatellut, että kokopäiväinen työ olisi hyvä, mutta olen iloinen ja onnellinen, että tämä on osa-aikaista viime syksyn aherruksen jälkeen. Ja minulla on myös mailman parhain työpari nyt!

Mainitsin opiskelut ja valmistumisen, valmistuin siis viime joulukuussa lasten ja nuorten erityisohjaajaksi Oulun aikuiskoulutuskeskuksesta. Lisäksi taisin kirjoitella kalenterista ja ettei se koskaan kovin tyhjä ole, olen sellainen ihminen etten kovinkaan pitkään viihdy aivan jouten ja täytän vapaa-aikani vapaaehtoistyöllä ja luottamustehtävillä. Toimin muutamassa järjestössä vapaaehtoisena ja luottamustehtävissä tämän palkkatyöni lisäksi. Minut onkin ehkä liiankin helppo saada innostumaan johonkin mukaan, kun niin monen asian parissa vapaaehtoistyö kiinnostaa.

Olen iloinen saadessani olla tässä hankkeessa palkkatöissä, koen, että pääsen hyödyntämään sekä kokemustani lastensuojelusta että myös vasta loppuun suoritettua koulutustani. Koen tämän työtiimin jo tässä vaiheessa hyvin läheiseksi ja tiiviiksi, toisaalta tunsin jokaisen jo ennen työn tai edes veturointi-valmennuksen alkua muista yhteyksistä. Koen myöskin, että tässä joukossa on turvallista jakaa niitä mieleen tulevia asioita, mitä tässä työskentelyn aikana luonnollisesti nousee. Omat lastensuojelukokemukset ovat kuitenkin olennainen juttu tässä työssä, niiden kanssa avoimuus ja samalla niitä saa käydä vielä uudelleen läpi uudenlaisin, aikuisen silmin.

Vielä ollaan alkumatkassa, mutta ollaan otettu kyllä jo isoja harppauksia hankkeen parissa. Olemme tavoittaneet nuoria ja päässeet kertomaan hankkeesta erilaisissa tilaisuuksissa. Paljon on tulossakin erilaisia tilaisuuksia, ihan piakkoin kaksi elävää kirjastoa, jossa toivottavasti edes joidenkin ihmisten mielissä saatetaan muutettua lastensuojeluun ja lastensuojelunuoriin liittyviä leimoja. Me olemme kyllä sellainen tehotiimi, että saa nähdä, mitä kaikkea olemme tehneet loppuvuodesta!


                                                                                                    

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Palava halu auttaa nuoria sai Vikin lähtemään mukaan Veturointi-toimintaan (Teksti Hanna Oikarinen)

KAAOS - Yhdessä koettua -projektissa oltiin Mukana!

KAAOS - Yhdessä koettua -projektissa oltiin Mukana!

Miltä satavuotias Suomi näyttää sijoitettujen lasten ja nuorten silmin? Tähän kysymykseen lähdettiin etsimään vastausta KAAOS -Yhdessä koettua -työpajaprojektissa kesällä ja syksyllä 2017. Työpajaprojektin tavoitteena oli tuoda nuorten tarinat näkyviksi, tukea identiteetin vahvistumista sekä mahdollistaa kohtaamisia ja yhdessä tekemistä nuorten kesken. Projektissa työllistettiin yksi kokemusasiantuntija osa-aikaiseen työpajaohjaajan tehtävään toteuttamaan ja dokumentoimaan yhteistä tekemistä yhdessä taiteen ja kulttuurin toimijoiden kanssa.  Projektin päätti syyskuussa Galleria Koomassa Oulussa järjestetty MUKANA!? -taidenäyttely, joka toi esille työskentelyprosessin, työpajojen upeat tuotokset sekä matkan varrella kohdattujen nuorten omaa taidetta. Näyttely oli osa Pesäpuu ry:n koordinoimaa Yhdessä Koettua - 100-vuotias Suomi sijoitettujen lasten ja nuorten silmin -tapahtumakokonaisuutta.
Projektin ja näyttelyn toteuttamiseen osalli…

Juuri mun ääntäni tarvitaan täällä

Wikipedia määrittelee kokemusasiantuntijan olevan henkilö, jolla on omakohtainen kokemus
sairaudesta, vammasta tai muusta vaikeasta elämäntilanteesta ja on käynyt
kokemusasiantuntijakoulutuksen. Keskustelua kentällä herättää tarvitseeko ollakseen
kokemusasiantuntija koulutusta ja ainakin itse kallistun enemmän sen puoleen ettei tarvitse olla.
Mutta koulutus voi olla hyvä ponnahduslauta ja mahdollisuus vielä pohtiakin onko valmis
toimimaan kokemusasiantuntijana ja minkälaisissa tehtävissä haluaa toimia. Itse olen kuitenkin
toiminut aika monta vuotta kokemusasiantuntijana ilman koulutusta ensin syömishäiriöasian
parissa ennen lastensuojelun kokemusasiantuntijuutta, mutta mikä omasta mielestäni koulutusta
tärkeämpää, on minulla ollut hyvä tukiverkosto yhdistyksen ihmisistä joiden kanssa olen voinut
jakaa fiiliksiäni ennen ja jälkeen puhumisen tai muun toiminnan. Kokemusasiantuntijan tehtäviä ovat mm. luentojen pitäminen, oppituntien alustus, vertaisryhmissä vierailu, ryhmien ohjaaminen,…