Siirry pääsisältöön

Veturointitarinoita

Veturina toimiva Salla kirjoittaa kokemuksistaan veturina toimimisesta:


Olen kohta 23-vuotias nainen, ja olen yksi Veturoiti-hankkeen vetureista. Voisin kertoa vähän, mitä me olemme Minnan (veturoitavan) kanssa tehneet:
Meidän tapaamiset ovat painottuneet enemmän harrastamiseen ja mukavaan tekemiseen, sekä uusien asioiden kokeilemiseen. Pidämme molemmat valokuvauksesta ja käymmekin paljon kuvaamassa erilaisissa paikoissa. Jos Minnalla on tilanteita joissa tarvitsee apua, mietimme siihen yhdessä ratkaisuja ja eri vaihtoehtoja.

Valokuvausreissut ovat olleet mielenkiintoisia. Minnalla on taiteellista silmää ja lahjoja valokuvaukseen, vaikka välillä kykyjään epäileekin.

Olemme käyneet valokuvaamassa paljon hylättyjä rakennuksia. Mm. Limmin palanutta taloa, Pohjola-opistoa ja Martinniemen hylättyä sahaa. Sekä Toppilan hylättyä myllyä. Yhtenä päivänä teimme kuvausreissun Raaheen.

Pohjolaopisto oli aika jännittävä kuvauspaikka. Ikkunoita oli rikottu, paikkoja hajotettu, ja lattialta löytyi kuolleita lintuja. Seiniin oli tehty graffiteja ja joidenkin luokkien lattialla, seinän vieressä lojui patja. Ehkä asunnoton oli raahannut patjan isompaan luokkatilaan, josta olisi helppo huomata muut tuliat. 
  Asuntoloiden keittiötasoihin oli jäänyt palanutta rasvaa ja ruoantähteitä. Yhden kämpän keittiöstä löytyi likainen vessaharja. Melko moni asukas oli jättänyt tavaroitansa sinne. Niin kuin lähtö olisi tullut heille yllätyksenä. Joidenkin asukkaiden kirjeet olivat vielä avaamattomana. Vaatteet olivat jätetty kaapeihin tai ne lojuivat lattialla.


Kun olimme Martinniemessä kuvaamassa, kysyin Minnalta, että haluaisiko hän pitää näyttelyn kuvista. Minna innostui ajatuksesta. Aloimme miettiä paikkaa, missä näyttelyn voisi pitää. Mervi ehdotti, että kuvat voisi laittaa näytille kumppanuuskeskuksen Kynnysgalleriaan. Se kuulosti hyvälle. Saimme luvan tilata kuvat Ifolorilta, ja kävimme ostamassa narua ja pyykkipoikia kuvien esillelaittoa varten. 
  Minna sai näyttelystä hyvää palautetta. Minna järjestääkin ehkä uuden näyttelyn jos löytyy sopiva paikka, minne kuvat voi laittaa esille.


Kävimme kuvaamassa myös minun mummun sukulaisen vanhaa rakennusta jossa ei ole asuttu sitten vuoden 1985. Talossa oli vielä huonekaluja jälellä, vaikka siellä on pariin kertaan käynyt varkaita. Mummua aluksi huolestutti, että onkohan talosta hyvä ottaa kuvia kun se on menny niin huonoon kuntoon, että rappauksetki lohkeilee seinistä ja katosta. Sanoin mummulle, että se on vaan hyvä jos se on huonossa kunnossa. Tulee taiteellisia kuvia. :)





Raahessa meillä vierähtikin koko päivä. Oli niin paljon mielenkiintoisia kuvauspaikkoja. Toki kävimme välillä syömässä ja kahvilla. Kahvilassa pelasimme erän Yatzya. Pistäydyimme myös museossa, jossa oli lupa valokuvata, kunhan ei käyttänyt salamaa.
Vanharaahe on todella kaunis ympäristö. Vanhimmat talot ovat 1800-luvulta. Jos talon perustus menee niin huonoon kuntoon, ettei sitä voi enää korjata, tilalle rakennetaan uusi talo, mutta siitä tehdään vanhan näköinen.  
 Kävimme ottamassa kuvia myös Minnan mummun vanhasta talosta.



Minusta on hienoa, että nuorille järjestetään tällaista tukea ja toimintaa, jossa tähän tehtävään koulutettu nuori on tukena toiselle nuorelle. Ja kun on samantapaisia kokemuksia, toista voi ehkä ymmärtää vähän paremmin. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Palava halu auttaa nuoria sai Vikin lähtemään mukaan Veturointi-toimintaan (Teksti Hanna Oikarinen)

KAAOS - Yhdessä koettua -projektissa oltiin Mukana!

KAAOS - Yhdessä koettua -projektissa oltiin Mukana!

Miltä satavuotias Suomi näyttää sijoitettujen lasten ja nuorten silmin? Tähän kysymykseen lähdettiin etsimään vastausta KAAOS -Yhdessä koettua -työpajaprojektissa kesällä ja syksyllä 2017. Työpajaprojektin tavoitteena oli tuoda nuorten tarinat näkyviksi, tukea identiteetin vahvistumista sekä mahdollistaa kohtaamisia ja yhdessä tekemistä nuorten kesken. Projektissa työllistettiin yksi kokemusasiantuntija osa-aikaiseen työpajaohjaajan tehtävään toteuttamaan ja dokumentoimaan yhteistä tekemistä yhdessä taiteen ja kulttuurin toimijoiden kanssa.  Projektin päätti syyskuussa Galleria Koomassa Oulussa järjestetty MUKANA!? -taidenäyttely, joka toi esille työskentelyprosessin, työpajojen upeat tuotokset sekä matkan varrella kohdattujen nuorten omaa taidetta. Näyttely oli osa Pesäpuu ry:n koordinoimaa Yhdessä Koettua - 100-vuotias Suomi sijoitettujen lasten ja nuorten silmin -tapahtumakokonaisuutta.
Projektin ja näyttelyn toteuttamiseen osalli…

Juuri mun ääntäni tarvitaan täällä

Wikipedia määrittelee kokemusasiantuntijan olevan henkilö, jolla on omakohtainen kokemus
sairaudesta, vammasta tai muusta vaikeasta elämäntilanteesta ja on käynyt
kokemusasiantuntijakoulutuksen. Keskustelua kentällä herättää tarvitseeko ollakseen
kokemusasiantuntija koulutusta ja ainakin itse kallistun enemmän sen puoleen ettei tarvitse olla.
Mutta koulutus voi olla hyvä ponnahduslauta ja mahdollisuus vielä pohtiakin onko valmis
toimimaan kokemusasiantuntijana ja minkälaisissa tehtävissä haluaa toimia. Itse olen kuitenkin
toiminut aika monta vuotta kokemusasiantuntijana ilman koulutusta ensin syömishäiriöasian
parissa ennen lastensuojelun kokemusasiantuntijuutta, mutta mikä omasta mielestäni koulutusta
tärkeämpää, on minulla ollut hyvä tukiverkosto yhdistyksen ihmisistä joiden kanssa olen voinut
jakaa fiiliksiäni ennen ja jälkeen puhumisen tai muun toiminnan. Kokemusasiantuntijan tehtäviä ovat mm. luentojen pitäminen, oppituntien alustus, vertaisryhmissä vierailu, ryhmien ohjaaminen,…