Siirry pääsisältöön

KAAOS - Yhdessä koettua -projektissa oltiin Mukana!

KAAOS - Yhdessä koettua -projektissa oltiin Mukana!

Miltä satavuotias Suomi näyttää sijoitettujen lasten ja nuorten silmin? Tähän kysymykseen lähdettiin etsimään vastausta KAAOS -Yhdessä koettua -työpajaprojektissa kesällä ja syksyllä 2017. Työpajaprojektin tavoitteena oli tuoda nuorten tarinat näkyviksi, tukea identiteetin vahvistumista sekä mahdollistaa kohtaamisia ja yhdessä tekemistä nuorten kesken. Projektissa työllistettiin yksi kokemusasiantuntija osa-aikaiseen työpajaohjaajan tehtävään toteuttamaan ja dokumentoimaan yhteistä tekemistä yhdessä taiteen ja kulttuurin toimijoiden kanssa.  Projektin päätti syyskuussa Galleria Koomassa Oulussa järjestetty MUKANA!? -taidenäyttely, joka toi esille työskentelyprosessin, työpajojen upeat tuotokset sekä matkan varrella kohdattujen nuorten omaa taidetta. Näyttely oli osa Pesäpuu ry:n koordinoimaa Yhdessä Koettua - 100-vuotias Suomi sijoitettujen lasten ja nuorten silmin -tapahtumakokonaisuutta.

Projektin ja näyttelyn toteuttamiseen osallistuneista nuorista huokui ylpeys ja ilo omasta tekemisestä sekä oman taiteen esille saamisesta. Taidenäyttelyn teoksista koottu nettigalleria löytyy osoitteesta:https://yhdessakoettua.fi/2017/10/nettigalleria-mukana/

Projektin työpajaohjaaja Salla Hilden kertoo toiminnasta:

Kävimme lasten- ja nuortenkodeissa ideoimassa ja toteuttamassa taidepajoja. Ensimmäisissä ”Ideointipajoissa” nuoret saivat valita ryhmälleen mieluisen taiteilijan, jonka ohjaamana he pääsivät kokeilemaan haluamaansa taidemenetelmää. Nuoret valitsivat projektiin valokuvaaja Martu Väisäsen TunneKuva -menetelmän ja Oulun katutaide ry:n vetämän katutaidetyöskentelyn.
Ideointipajoissa nuoret myös maalasivat kiviin itselleen tärkeitä asioita. Osa kirjoitti itselleen merkityksellisiä sanoja ja voimalauseita. Kivet koottiin yhteen yhteisölliseksi taideteokseksi Mukana!? –taidenäyttelyyn. Myös taidenäyttelyn kävijöillä oli mahdollisuus jättää jälkensä teokseen maalaamalla oma ”voimakivensä”.

Pohjolakodin nuoret valitsivat taidemenetelmäkseen TunneKuvan. Ennen varsinaista valokuvaushetkeä TunneKuva -taidepajassa tutustuttiin omaan identiteettiin. Löydettiin itsestä ja kaverista uusia puolia, sekä mietittiin, millaisia toiveita ja ajatuksia valokuvaus herättää.  Seuraavalla kerralla nuoret pääsivät kameran taakse valokuvattavaksi.

Nuortenkoti Auroran nuoret ja Heinäsalmikodin lapset ja nuoret valitsivat taidemenetelmäkseen katutaiteen. Katutaidepajoissa saimme kuulla graffitien historiasta, sekä katutaiteen monimuotoisuudesta. Luonnostelimme ensimmäisenä päivänä kuvia paperille ja teimme tarroja. Toisena päivänä nuoret pääsivät kokeilemaan maalaamista oikeilla ”kannuilla” (spraymaaleilla).
Nuoret saivat itse päättää, tulevatko heidän teoksensa esille projektin päättäneeseen Mukana!? -taidenäyttelyyn. Jokainen lupasikin teoksensa muiden nähtäville.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

YKSINÄISYYS, JONKA KANSSA KAMPPAILEMME LÄHES JOKAINEN

  Yksinäisyys, Jonka kanssa kamppailemme lähes jokainen Monet meistä kamppailevat yksinäisyyden kanssa jossain vaiheessa elämää. Tämänhetkisessä maailmantilanteessa yksinäisyys on korostunut ja tämä on vaikeaa aikaa varmasti meille kaikille. Halusimme Veturointi-toiminnassa tarjota vertaistuellisia etätapaamisia nuorille yksinäisyyden teemoihin liittyen. Korona rajoitusten vaikeimmat hetket   Itselle sekä tapaamilleni nuorille koronatilanne on ollut melko vaikeaa aikaa. Se on rajoittanut elämäämme sekä vaikuttanut henkiseen vointiimme. On hetkiä, jolloin olen ollut loppu henkisesti. Raskainta ovat sellaiset hetket, joita ei pääse viettämään ystävien, sukulaisten ja läheisten kanssa, kuten aiemmin. Arkemme ovat muuttuneet. Emme näe luokkakavereitamme, työt ovat siirtyneet etätöiksi, terapia on siirtynyt osittain videopuheluiksi. Aiemmin meitä voimaannuttaneet hetket ystävien kanssa kahvilassa, leffassa tai vaikkapa salilla toteutuvat yhä harvemmin. Vietämme nykyään suurimman o

Arvoisa sosiaalityöntekijä, miksi pelastit vain osan perheestäni?

Arvoisa sosiaalityöntekijä, miksi pelastit vain osan perheestäni? Olin 8-vuotias, kun sosiaalityöntekijä teki sen päätöksen. Paperissa luki, että meidän kotimme oli lapselle turvaton kasvuympäristö. Päädyin asumaan lastenkotiin, missä minun ei enää tarvinnut pelätä vanhempieni juomista tai väkivaltaa. Samalla kuitenkin jouduin tuntemaan huolta muista sisaruksistani, jotka jäivät kotiin asumaan vanhempieni kanssa. Mietin, että olinko tehnyt jotain väärin, kun vain minut otettiin pois kotoa. Tuntui ristiriitaiselta ajatella, että miten kotimme olisi vain minulle turvaton kasvuympäristö ja muille sisaruksilleni turvallinen. Olinko se minä, joka teki kodistamme turvattoman ja sai vanhemmat käyttämään päihteitä ja toimimaan väkivaltaisesti meitä lapsia kohtaan? Sosiaalityöntekijä ei perustellut päätöstään jättää loput sisaruksistani kotiin. Sisarukset jäivät myös vaille tietoa siitä, että mihin minut vietiin ja miksi. Veljeni katkaisi välinsä minuun, koska hän koki, että petin

Minä uskoin itseeni

MINÄ USKOIN ITSEENI  Kun lähtee tavoittelemaan unelmaansa, kukaan ei saa lannistaa sinua sanomalla sinusta ei ole siihen. Sellaisia ihmisiä ei tarvitse kuunnella, jos tuntee itse, että minusta on siihen. Elämän risteyskohdissa kannattaa olla jääräpäisen päättäväinen ja pitää omista unelmista kiinni kynsin ja hampain. On oltava päättäväinen. Minä lähdin tavoittelemaan unelmaani jatko-opinnoista, vaikka tiesin rajoitteeni ja ettei läheiseni ja opettajani tukeneet minua. Tajusin haluavani työskennellä ohjaaja-alalla. Viimeisessä TET-harjoittelussa minulla syttyi lamppu, että haluan opiskella alaa, jossa voin työskennellä ihmisten kanssa ja nimenomaan nuorten parissa.  Selvitin, missä voisin opiskella ohjausalaa ja löysin Lohjalla sijaitsevan opiston. Sinne minä hakisin yhteishaussa! Opisto oli Kanneljärven kansanopisto ja sieltä valmistuisi nuoriso -ja vapaa-ajanohjaajaksi. Tiesin haluavani pois kotoa, joten Lohjalla sijaitseva opisto olisi siitäkin syystä täydellinen vaih