Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2019.

Kolme tarinaa joulusta

Kolme tarinaa joulusta Ikimuistoinen joulu Paluu joululomalta kouluun ahdisti, sillä tiesin, että edessä olisi kierros luokassa siitä, mitä kukin olisi tehnyt jouluna. Mietin aina etukäteen hyvän tarinan, jonka kertoisin unelmieni joulusta, sillä enhän voisi kertoa luokalleni, että meidän perheen jouluun kuului äidin sammuminen jo ennen joulurauhan julistusta. Teini-iässä minut otettiin huostaan. Ensimmäiset joulut lastenkodissa olivat vaikeita, sillä kotona koetut joulut nostivat pintaan muistoja ja ahdistuksen tunteita. Kolmantena vuotena lastenkodissa uskalsin kertoa omaohjaajalleni totuuden siitä, että todellisuudessa rakastin joulua ja unelmoin tavallisesta ”normaalista” joulusta, josta olin kuullut luokkakavereiltani. Omaohjaajani hankki pienen joulukuusen, jonka koristelimme yhdessä. Teimme jouluruokaa ja illalla leivoimme pipareita. Illan kruunasi joulupukin vierailu. Vaikka olin jo 16-vuotias, niin tuntui sanoinkuvaamattoman ihanalta, että lapsuuteni suuri

Arvoisa sosiaalityöntekijä, miksi pelastit vain osan perheestäni?

Arvoisa sosiaalityöntekijä, miksi pelastit vain osan perheestäni? Olin 8-vuotias, kun sosiaalityöntekijä teki sen päätöksen. Paperissa luki, että meidän kotimme oli lapselle turvaton kasvuympäristö. Päädyin asumaan lastenkotiin, missä minun ei enää tarvinnut pelätä vanhempieni juomista tai väkivaltaa. Samalla kuitenkin jouduin tuntemaan huolta muista sisaruksistani, jotka jäivät kotiin asumaan vanhempieni kanssa. Mietin, että olinko tehnyt jotain väärin, kun vain minut otettiin pois kotoa. Tuntui ristiriitaiselta ajatella, että miten kotimme olisi vain minulle turvaton kasvuympäristö ja muille sisaruksilleni turvallinen. Olinko se minä, joka teki kodistamme turvattoman ja sai vanhemmat käyttämään päihteitä ja toimimaan väkivaltaisesti meitä lapsia kohtaan? Sosiaalityöntekijä ei perustellut päätöstään jättää loput sisaruksistani kotiin. Sisarukset jäivät myös vaille tietoa siitä, että mihin minut vietiin ja miksi. Veljeni katkaisi välinsä minuun, koska hän koki, että petin

Osallisuus ei ole korusana sosiaalialan opiskelijoille

Osallisuus ei ole korusana sosiaalialan opiskelijoille Veturointi -toiminnan kokemusasiantuntijat ovat pitäneet vuoden 2019 aikana useita erilaisia työpajoja ja puheenvuoroja sosiaalialan opiskelijoille. Luennoilla on käsitelty muun muassa osallisuutta sekä kokemusasiantuntijuutta  Vuonna 2018 lähdimme Veturointi -toiminnan kanssa pohtimaan sitä, että miten saisimme sosiaalialalle näkyvämmäksi osallisuuden ja kokemusasiantuntijuuden teemoja. Olimme jo pitäneet muutamia työpajoja sosiaalialan opiskelijoille ja oivalsimme, että muutos kohti asiakaslähtöisempää työtä lähtee sosiaalialan opiskelijoista. Ymmärsimme, että kokemusasiantuntijuus ja osallisuus tulisivat sisällyttää opiskelijoiden opetukseen niin kiinteästi, että niistä tulisi vakiintunut osa sosiaalialan opiskelijoiden koulutusta. Sukupolvenvaihdos tuo uusia tuulia Vallankumousta ei tehdä vuodessa, mutta pitämämme työpajat ja puheenvuorot vuoden 2019 aikana ovat jo osoittaneet, että sosiaalialalla voidaan