Siirry pääsisältöön

Veturointitarinoita

Veturina toimiva Salla kirjoittaa kokemuksistaan veturina toimimisesta:


Olen kohta 23-vuotias nainen, ja olen yksi Veturoiti-hankkeen vetureista. Voisin kertoa vähän, mitä me olemme Minnan (veturoitavan) kanssa tehneet:
Meidän tapaamiset ovat painottuneet enemmän harrastamiseen ja mukavaan tekemiseen, sekä uusien asioiden kokeilemiseen. Pidämme molemmat valokuvauksesta ja käymmekin paljon kuvaamassa erilaisissa paikoissa. Jos Minnalla on tilanteita joissa tarvitsee apua, mietimme siihen yhdessä ratkaisuja ja eri vaihtoehtoja.

Valokuvausreissut ovat olleet mielenkiintoisia. Minnalla on taiteellista silmää ja lahjoja valokuvaukseen, vaikka välillä kykyjään epäileekin.

Olemme käyneet valokuvaamassa paljon hylättyjä rakennuksia. Mm. Limmin palanutta taloa, Pohjola-opistoa ja Martinniemen hylättyä sahaa. Sekä Toppilan hylättyä myllyä. Yhtenä päivänä teimme kuvausreissun Raaheen.

Pohjolaopisto oli aika jännittävä kuvauspaikka. Ikkunoita oli rikottu, paikkoja hajotettu, ja lattialta löytyi kuolleita lintuja. Seiniin oli tehty graffiteja ja joidenkin luokkien lattialla, seinän vieressä lojui patja. Ehkä asunnoton oli raahannut patjan isompaan luokkatilaan, josta olisi helppo huomata muut tuliat. 
  Asuntoloiden keittiötasoihin oli jäänyt palanutta rasvaa ja ruoantähteitä. Yhden kämpän keittiöstä löytyi likainen vessaharja. Melko moni asukas oli jättänyt tavaroitansa sinne. Niin kuin lähtö olisi tullut heille yllätyksenä. Joidenkin asukkaiden kirjeet olivat vielä avaamattomana. Vaatteet olivat jätetty kaapeihin tai ne lojuivat lattialla.


Kun olimme Martinniemessä kuvaamassa, kysyin Minnalta, että haluaisiko hän pitää näyttelyn kuvista. Minna innostui ajatuksesta. Aloimme miettiä paikkaa, missä näyttelyn voisi pitää. Mervi ehdotti, että kuvat voisi laittaa näytille kumppanuuskeskuksen Kynnysgalleriaan. Se kuulosti hyvälle. Saimme luvan tilata kuvat Ifolorilta, ja kävimme ostamassa narua ja pyykkipoikia kuvien esillelaittoa varten. 
  Minna sai näyttelystä hyvää palautetta. Minna järjestääkin ehkä uuden näyttelyn jos löytyy sopiva paikka, minne kuvat voi laittaa esille.


Kävimme kuvaamassa myös minun mummun sukulaisen vanhaa rakennusta jossa ei ole asuttu sitten vuoden 1985. Talossa oli vielä huonekaluja jälellä, vaikka siellä on pariin kertaan käynyt varkaita. Mummua aluksi huolestutti, että onkohan talosta hyvä ottaa kuvia kun se on menny niin huonoon kuntoon, että rappauksetki lohkeilee seinistä ja katosta. Sanoin mummulle, että se on vaan hyvä jos se on huonossa kunnossa. Tulee taiteellisia kuvia. :)





Raahessa meillä vierähtikin koko päivä. Oli niin paljon mielenkiintoisia kuvauspaikkoja. Toki kävimme välillä syömässä ja kahvilla. Kahvilassa pelasimme erän Yatzya. Pistäydyimme myös museossa, jossa oli lupa valokuvata, kunhan ei käyttänyt salamaa.
Vanharaahe on todella kaunis ympäristö. Vanhimmat talot ovat 1800-luvulta. Jos talon perustus menee niin huonoon kuntoon, ettei sitä voi enää korjata, tilalle rakennetaan uusi talo, mutta siitä tehdään vanhan näköinen.  
 Kävimme ottamassa kuvia myös Minnan mummun vanhasta talosta.



Minusta on hienoa, että nuorille järjestetään tällaista tukea ja toimintaa, jossa tähän tehtävään koulutettu nuori on tukena toiselle nuorelle. Ja kun on samantapaisia kokemuksia, toista voi ehkä ymmärtää vähän paremmin. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

YKSINÄISYYS, JONKA KANSSA KAMPPAILEMME LÄHES JOKAINEN

  Yksinäisyys, Jonka kanssa kamppailemme lähes jokainen Monet meistä kamppailevat yksinäisyyden kanssa jossain vaiheessa elämää. Tämänhetkisessä maailmantilanteessa yksinäisyys on korostunut ja tämä on vaikeaa aikaa varmasti meille kaikille. Halusimme Veturointi-toiminnassa tarjota vertaistuellisia etätapaamisia nuorille yksinäisyyden teemoihin liittyen. Korona rajoitusten vaikeimmat hetket   Itselle sekä tapaamilleni nuorille koronatilanne on ollut melko vaikeaa aikaa. Se on rajoittanut elämäämme sekä vaikuttanut henkiseen vointiimme. On hetkiä, jolloin olen ollut loppu henkisesti. Raskainta ovat sellaiset hetket, joita ei pääse viettämään ystävien, sukulaisten ja läheisten kanssa, kuten aiemmin. Arkemme ovat muuttuneet. Emme näe luokkakavereitamme, työt ovat siirtyneet etätöiksi, terapia on siirtynyt osittain videopuheluiksi. Aiemmin meitä voimaannuttaneet hetket ystävien kanssa kahvilassa, leffassa tai vaikkapa salilla toteutuvat yhä harvemmin. Vietämme nykyään suurimman o

Arvoisa sosiaalityöntekijä, miksi pelastit vain osan perheestäni?

Arvoisa sosiaalityöntekijä, miksi pelastit vain osan perheestäni? Olin 8-vuotias, kun sosiaalityöntekijä teki sen päätöksen. Paperissa luki, että meidän kotimme oli lapselle turvaton kasvuympäristö. Päädyin asumaan lastenkotiin, missä minun ei enää tarvinnut pelätä vanhempieni juomista tai väkivaltaa. Samalla kuitenkin jouduin tuntemaan huolta muista sisaruksistani, jotka jäivät kotiin asumaan vanhempieni kanssa. Mietin, että olinko tehnyt jotain väärin, kun vain minut otettiin pois kotoa. Tuntui ristiriitaiselta ajatella, että miten kotimme olisi vain minulle turvaton kasvuympäristö ja muille sisaruksilleni turvallinen. Olinko se minä, joka teki kodistamme turvattoman ja sai vanhemmat käyttämään päihteitä ja toimimaan väkivaltaisesti meitä lapsia kohtaan? Sosiaalityöntekijä ei perustellut päätöstään jättää loput sisaruksistani kotiin. Sisarukset jäivät myös vaille tietoa siitä, että mihin minut vietiin ja miksi. Veljeni katkaisi välinsä minuun, koska hän koki, että petin

Minä uskoin itseeni

MINÄ USKOIN ITSEENI  Kun lähtee tavoittelemaan unelmaansa, kukaan ei saa lannistaa sinua sanomalla sinusta ei ole siihen. Sellaisia ihmisiä ei tarvitse kuunnella, jos tuntee itse, että minusta on siihen. Elämän risteyskohdissa kannattaa olla jääräpäisen päättäväinen ja pitää omista unelmista kiinni kynsin ja hampain. On oltava päättäväinen. Minä lähdin tavoittelemaan unelmaani jatko-opinnoista, vaikka tiesin rajoitteeni ja ettei läheiseni ja opettajani tukeneet minua. Tajusin haluavani työskennellä ohjaaja-alalla. Viimeisessä TET-harjoittelussa minulla syttyi lamppu, että haluan opiskella alaa, jossa voin työskennellä ihmisten kanssa ja nimenomaan nuorten parissa.  Selvitin, missä voisin opiskella ohjausalaa ja löysin Lohjalla sijaitsevan opiston. Sinne minä hakisin yhteishaussa! Opisto oli Kanneljärven kansanopisto ja sieltä valmistuisi nuoriso -ja vapaa-ajanohjaajaksi. Tiesin haluavani pois kotoa, joten Lohjalla sijaitseva opisto olisi siitäkin syystä täydellinen vaih