Veturointi-toiminnan tarinat tulevat suoraan Vetureilta ja heidän elämästään. Blogisarjan myötä Veturointi-toiminta toivottaa kaikille oikein voimauttavaa kevättä. Ehjä, ehkä epävarma, muttei koskaan enää rikkinäinen Olin 8-vuotias, kun soitin turvakodin ovikelloa reppu selässä ja sanoin tarvitsevani apua. Se hetki oli elämäni yksi isoimmista käännekohdista. Turvakoti avasi minulle ovisummerin kautta oven ja astelin sisään. Katselin ympärilleni. Paikka oli minulle entuudestaan tuttu, kun olimme paenneet sinne äidin kanssa hänen väkivaltaisia miehiään aiemmin. Riisuin ulkovaatteeni pois ja turvakodin ohjaaja kutsui minut syömään. Syötyäni minulta kysyttiin, että mitä on sattunut? Nii-i, mitä on sattunut? Miten minä kuvailen tätä oloa, mikä minulla on, kun en tiedä sitä itsekään? Oliko tämä kaikki sattunut minulle vai jollekin toiselle? Jälkeen päin ajattelen, että ehkä luulin pelastavani itseni, mutta ehkä oikeasti yritin vain pelastaa äitini. Jos yrität havainnol
