Siirry pääsisältöön

Kolme tarinaa joulusta


Kolme tarinaa joulusta



Ikimuistoinen joulu
Paluu joululomalta kouluun ahdisti, sillä tiesin, että edessä olisi kierros luokassa siitä, mitä kukin olisi tehnyt jouluna. Mietin aina etukäteen hyvän tarinan, jonka kertoisin unelmieni joulusta, sillä enhän voisi kertoa luokalleni, että meidän perheen jouluun kuului äidin sammuminen jo ennen joulurauhan julistusta.

Teini-iässä minut otettiin huostaan. Ensimmäiset joulut lastenkodissa olivat vaikeita, sillä kotona koetut joulut nostivat pintaan muistoja ja ahdistuksen tunteita. Kolmantena vuotena lastenkodissa uskalsin kertoa omaohjaajalleni totuuden siitä, että todellisuudessa rakastin joulua ja unelmoin tavallisesta ”normaalista” joulusta, josta olin kuullut luokkakavereiltani. Omaohjaajani hankki pienen joulukuusen, jonka koristelimme yhdessä. Teimme jouluruokaa ja illalla leivoimme pipareita. Illan kruunasi joulupukin vierailu. Vaikka olin jo 16-vuotias, niin tuntui sanoinkuvaamattoman ihanalta, että lapsuuteni suurin unelma toteutettiin ja sain nähdä jouluna joulupukin. Muistan tämän joulun aina ja vietimme vastaavia jouluja omaohjaajani kanssa loput joulut, jotka lastenkodissa vietin.

Tärkeintä joulun vietossa ei ole se, että missä sitä vietetään, vaan se, että kuunnellaan sitä, millä tavalla lapset tai nuoret sitä haluavat viettää. Täydellistä joulua voi viettää myös lastenkodissa.


Joulunrauhaa
Ahdistun joulusta monella tapaa vielä nykyäänkin, vaikka olen jo aikuinen. Tunnen yhä velvollisuutta mennä katsomaan äitiäni jouluisin, vaikka tiedän, että olisin joulun mieluummin yksin ja rauhassa kaukana Suomesta. Joulut toistavat samaa kaavaa, kuin lapsena. Äiti juo ja vatvoo asioita menneisyydestä. Lapsena pyrin sulkemaan ikävät asiat pois mielestäni ja keskittymällä kivoihin asioihin, kuten lahjoihin, joita äidillä oli tapana ostaa paljon. Todellisuudessa olisin kuitenkin koska tahansa vaihtanut lahjat rauhalliseen yhdessäoloon. 

Asuessani lastenkodissa vietin monesti joulut lähinnä yksin, sillä muut lapset olivat kotilomilla ja joulua kanssani vietti se lastenkodin ohjaaja, jolla oli käynyt huono tuuri työvuoroja jaettaessa. Olisin toivonut, että ohjaaja olisi kysynyt minulta, että miten haluaisin viettää joulua. Parhaita joulumuistoja ovat mielessäni ne joulut, kun olen päässyt viettämään joulua kavereideni perheiden luo.

Tärkeintä joulun vietossa on, että joulun saa viettää niiden ihmisten kanssa, jotka ovat oikeasti lapselle ja nuorelle ne läheiset ja turvalliset ihmiset. Täydellisen joulun tekee se, että saa olla rauhassa.


Jouluntaika
Lapsuudessa joulu oli ainoa pyhä, jota vietimme. Joulun pyhät olivat ainoat päivät, jolloin koko suuri perheemme vietti aikaa yhdessä. Kukaan ei riidellyt, kukaan ei ollut poissa. Laitoimme kaiken yhdessä ja kuusikin haettiin jo joulukuun alussa. Puuhasimme ruokaa ja aattona joulupukki illansuussa tuli tuomaan meille lahjoja. Joulun pyhien jälkeen arki palautui taas epävakaaseen. Joulunpyhät ovat olleet ennen sijoitustani tärkeimpiä päiviä vuodesta. 

Minut ja veljeni sijoitettiin teini-iässä. Tilanne kotona oli kärjistynyt siihen pisteeseen, että kukaan ei oikein halunnut viettää enää yhdessä aikaa. Jouluntaika, joka oli aiemmin saanut perheemme olemaan riitelemättä oli poissa. Tärkeintä joulussa lastenkodissa oli kuitenkin turva, jota en ollut kotona enää pitkään aikaan kokenut. Oli myös ihanaa, että äiti sai yhtenä jouluna tulla viettämään joulua lastenkotiimme. Vaikka laitos ympäristö oli jäykähkö, niin loimme sinne joulutunnelman tekemällä hyvää ruokaa ja ennen kaikkea olemalla rauhassa.

Tärkeintä joulussa on mielestäni se, että sitä ei tarvitsisi ottaa liian vakavasti. Täydellisen joulun tekee se, että tekee joulusta juuri itselleen sopivan.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

YKSINÄISYYS, JONKA KANSSA KAMPPAILEMME LÄHES JOKAINEN

  Yksinäisyys, Jonka kanssa kamppailemme lähes jokainen Monet meistä kamppailevat yksinäisyyden kanssa jossain vaiheessa elämää. Tämänhetkisessä maailmantilanteessa yksinäisyys on korostunut ja tämä on vaikeaa aikaa varmasti meille kaikille. Halusimme Veturointi-toiminnassa tarjota vertaistuellisia etätapaamisia nuorille yksinäisyyden teemoihin liittyen. Korona rajoitusten vaikeimmat hetket   Itselle sekä tapaamilleni nuorille koronatilanne on ollut melko vaikeaa aikaa. Se on rajoittanut elämäämme sekä vaikuttanut henkiseen vointiimme. On hetkiä, jolloin olen ollut loppu henkisesti. Raskainta ovat sellaiset hetket, joita ei pääse viettämään ystävien, sukulaisten ja läheisten kanssa, kuten aiemmin. Arkemme ovat muuttuneet. Emme näe luokkakavereitamme, työt ovat siirtyneet etätöiksi, terapia on siirtynyt osittain videopuheluiksi. Aiemmin meitä voimaannuttaneet hetket ystävien kanssa kahvilassa, leffassa tai vaikkapa salilla toteutuvat yhä harvemmin. Vietämme nykyään suurimman o

Arvoisa sosiaalityöntekijä, miksi pelastit vain osan perheestäni?

Arvoisa sosiaalityöntekijä, miksi pelastit vain osan perheestäni? Olin 8-vuotias, kun sosiaalityöntekijä teki sen päätöksen. Paperissa luki, että meidän kotimme oli lapselle turvaton kasvuympäristö. Päädyin asumaan lastenkotiin, missä minun ei enää tarvinnut pelätä vanhempieni juomista tai väkivaltaa. Samalla kuitenkin jouduin tuntemaan huolta muista sisaruksistani, jotka jäivät kotiin asumaan vanhempieni kanssa. Mietin, että olinko tehnyt jotain väärin, kun vain minut otettiin pois kotoa. Tuntui ristiriitaiselta ajatella, että miten kotimme olisi vain minulle turvaton kasvuympäristö ja muille sisaruksilleni turvallinen. Olinko se minä, joka teki kodistamme turvattoman ja sai vanhemmat käyttämään päihteitä ja toimimaan väkivaltaisesti meitä lapsia kohtaan? Sosiaalityöntekijä ei perustellut päätöstään jättää loput sisaruksistani kotiin. Sisarukset jäivät myös vaille tietoa siitä, että mihin minut vietiin ja miksi. Veljeni katkaisi välinsä minuun, koska hän koki, että petin

Minä uskoin itseeni

MINÄ USKOIN ITSEENI  Kun lähtee tavoittelemaan unelmaansa, kukaan ei saa lannistaa sinua sanomalla sinusta ei ole siihen. Sellaisia ihmisiä ei tarvitse kuunnella, jos tuntee itse, että minusta on siihen. Elämän risteyskohdissa kannattaa olla jääräpäisen päättäväinen ja pitää omista unelmista kiinni kynsin ja hampain. On oltava päättäväinen. Minä lähdin tavoittelemaan unelmaani jatko-opinnoista, vaikka tiesin rajoitteeni ja ettei läheiseni ja opettajani tukeneet minua. Tajusin haluavani työskennellä ohjaaja-alalla. Viimeisessä TET-harjoittelussa minulla syttyi lamppu, että haluan opiskella alaa, jossa voin työskennellä ihmisten kanssa ja nimenomaan nuorten parissa.  Selvitin, missä voisin opiskella ohjausalaa ja löysin Lohjalla sijaitsevan opiston. Sinne minä hakisin yhteishaussa! Opisto oli Kanneljärven kansanopisto ja sieltä valmistuisi nuoriso -ja vapaa-ajanohjaajaksi. Tiesin haluavani pois kotoa, joten Lohjalla sijaitseva opisto olisi siitäkin syystä täydellinen vaih