Siirry pääsisältöön

Yhteystiedot

Yhteystietomme löydät sivulta www.veturointi.fi



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Arvoisa sosiaalityöntekijä, miksi pelastit vain osan perheestäni?

Arvoisa sosiaalityöntekijä, miksi pelastit vain osan perheestäni? Olin 8-vuotias, kun sosiaalityöntekijä teki sen päätöksen. Paperissa luki, että meidän kotimme oli lapselle turvaton kasvuympäristö. Päädyin asumaan lastenkotiin, missä minun ei enää tarvinnut pelätä vanhempieni juomista tai väkivaltaa. Samalla kuitenkin jouduin tuntemaan huolta muista sisaruksistani, jotka jäivät kotiin asumaan vanhempieni kanssa. Mietin, että olinko tehnyt jotain väärin, kun vain minut otettiin pois kotoa. Tuntui ristiriitaiselta ajatella, että miten kotimme olisi vain minulle turvaton kasvuympäristö ja muille sisaruksilleni turvallinen. Olinko se minä, joka teki kodistamme turvattoman ja sai vanhemmat käyttämään päihteitä ja toimimaan väkivaltaisesti meitä lapsia kohtaan? Sosiaalityöntekijä ei perustellut päätöstään jättää loput sisaruksistani kotiin. Sisarukset jäivät myös vaille tietoa siitä, että mihin minut vietiin ja miksi. Veljeni katkaisi välinsä minuun, koska hän koki, että petin

Palava halu auttaa nuoria sai Vikin lähtemään mukaan Veturointi-toimintaan (Teksti Hanna Oikarinen)

Viki on yksi Turun seudun uusista Vetureista. Hän on ollut mukana jo hankkeen kehittämistoiminnassa tuomassa omia ideoitaan ja asiantuntijuuttaan esiin. Hän on osallistunut mm. hankkeen ohjausryhmään sekä puheenvuoroihin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille sekä opiskelijoille.   Kysyin Vikiltä, mikä hänet sai lähtemään mukaan toimintaan, johon hän kuvaili hänellä olevan palava halu auttaa nuoria ja toimia heille esimerkkinä. Hankkeessa hän tulee olemaan esimerkkinä myös omatessaan samankaltaisia kokemuksia nuorten kanssa. Hänestä on tärkeää myös olla esimerkkinä nuorille, oli heidän lähtökohtansa mitkä tahansa. Viki pohti, että moni on ehkä ihmetellyt, että miksi hän lähti toimintaan mukaan vasta nyt eikä jo esimerkiksi 18-vuotiaana. Hän kertoi, että vuodet ovat antaneet lisäarvoa sille, että näkee asiat ja omat kokemukset eri tavalla. Viki sanoikin olevansa nyt valmis auttamaan. Veturoinnin pariin Vikin tuli lähdettyä vanhan ohjaajansa innostamana. Hän kertoi, että o

Minä uskoin itseeni

MINÄ USKOIN ITSEENI  Kun lähtee tavoittelemaan unelmaansa, kukaan ei saa lannistaa sinua sanomalla sinusta ei ole siihen. Sellaisia ihmisiä ei tarvitse kuunnella, jos tuntee itse, että minusta on siihen. Elämän risteyskohdissa kannattaa olla jääräpäisen päättäväinen ja pitää omista unelmista kiinni kynsin ja hampain. On oltava päättäväinen. Minä lähdin tavoittelemaan unelmaani jatko-opinnoista, vaikka tiesin rajoitteeni ja ettei läheiseni ja opettajani tukeneet minua. Tajusin haluavani työskennellä ohjaaja-alalla. Viimeisessä TET-harjoittelussa minulla syttyi lamppu, että haluan opiskella alaa, jossa voin työskennellä ihmisten kanssa ja nimenomaan nuorten parissa.  Selvitin, missä voisin opiskella ohjausalaa ja löysin Lohjalla sijaitsevan opiston. Sinne minä hakisin yhteishaussa! Opisto oli Kanneljärven kansanopisto ja sieltä valmistuisi nuoriso -ja vapaa-ajanohjaajaksi. Tiesin haluavani pois kotoa, joten Lohjalla sijaitseva opisto olisi siitäkin syystä täydellinen vaih