Siirry pääsisältöön

Valtiollinen anteeksipyyntötilaisuus

20.11.2016 on päivämäärä, joka kirjoitetaan erilliselle lehdelle maamme historiassa.

20.11.2016, Lapsen oikeuksien päivänä Helsingissä Finlandia-talolla järjestettiin anteeksipyyntötilaisuus. Sosiaali- ja terveysministeriön tilaama lastensuojelun menneisyysselvitys toi näkyväksi ja tietoisuuteen vuosina 37-83 (ensimmäinen lastensuojelulaki) koettuja vääryyksiä; kaltoinkohtelua ja väkivaltaa. Tuolloin lapsen oikeuksien päivänä valtiovallan puolesta esitti anteeksipyynnön perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula selvityksessä nousseiden asioiden takia. Kun lapsi sijoitetaan, viedään hänet hänen perheestään muualle, eroon vanhemmista ja sisaruksista, puuttuvat viranomaiset moniin perustavanlaatuisiin oikeuksiin. Ja se velvoittaa siihen, että lasta ja nuorta kuunnellaan, suojellaan kaltoinkohtelulta ja tässä tehtävässä on epäonnistuttu selvitykseen kuuluneilla vuosilla ja yhä sen jälkeenkin.

Tilaisuuden ohjelma



Me osallistuimme työkaverini Annin kanssa hankkeesta tilaisuuteen yhdessä neljän muun kokemusasiantuntijana työskentelevän nuoren kanssa yhteisellä esityksellä. Pohdimme, mitä on oikea anteeksipyyntö, lapsen ja nuoren oikeutta osallisuuteen ja turvallisuutta lastensuojelussa. Jokainen meistä sai itse kirjoittaa oman osansa ja viime metreillä näitä yhdessä muokattiin kuulijan korville ymmärrettävään muotoon.




Niina ja Sami

Anni ja Pipsa


Tilaisuus oli hieno ja arvokas. Ja historiallinen monessakin mielessä, valtio ei ole aikaisemmin pyytänyt anteeksi kaltoin kohdelluilta ryhmiltä. Seurasin jonkin verran keskustelua tilaisuuden jälkeen sosiaalisessa mediassa, ja keskustelu oli moniääninen. Ymmärrän, että anteeksipyyntötilaisuus joistakin tuntuu mitättömältä, kun on perehtynyt siihen, miten julmia asioita lapset ja nuoret ovat suojelun ja hoidon sijaan joutuneet kohtaamaan. Eikä anteeksipyyntö yksistään ole riittävä, olen samaa mieltä monen muun kanssa.
Mutta haluaisin muistuttaa siitä, että osalle tutkimukseen osallistuneista anteeksipyyntö oli toiveena - osalle ainoana toiveena. Ja sitä on mielestäni kunnioitettava ja suotava tilaisuudelle sen ansaitsema arvokkuus ja merkittävyys. Ajattelen kyllä, mitä moni muukin, että kaltoinkohtelua kokeneet henkilöt ansaisisivat ilmaisen terapian/muun hoidon sitä halutessaan ja valtio olisi velvollinen sen kustantamaan. Osa toki on toivonut rahaa suoraan, mutta siihen liittyy monia ongelmallisia kohtia, mitä täytyy ottaa huomioon. Rahasummaa varten on punnittava, kuinka paljon henkilölle korvauksia maksetaan - koetut kärsimykset on laitettava janalle lievimmästä vakavimpaan - rahojen saamiseen liittyy myös oikeusprosessi, eikä kärsimyskorvauksilla voi niin kutsutusti tienata. Oikeusprosessi voi myös olla ja on esimerkiksi Ruotsissa ollut monille ihmisille uudelleentraumatisoiva tapahtuma, kun sen aikana on täytynyt muistella ja kertoa usealle ihmiselle traumaattisista kokemuksista.
Moniäänisessä keskustelussa nousi esille monia muitakin ryhmiä, joilta valtion olisi pyydettävä anteeksi. Osittain keskustelussa nousi ääniä, joiden mielestä keneltäkään ei saisi pyytää anteeksi, jos ei omalta kaltoin kohdellulta ryhmältä. Minä toivon ja haluan uskoa, että tämä tilaisuus oli alku sille, että havaitaan muidenkin ihmisryhmien kokeneen vääryyttä. Ja omasta puolestani voin sanoa, että mielestäni nämä muutkin ihmisryhmät olisivat samalla lailla oikeutettuja julkiseen valtion anteeksipyyntöön kuin meidän, lastensuojelussa kaltoinkohtelua kokeneiden ryhmä.

Sitä minä ajattelen tästä kaiken kaikkiaan, ettei tämä tilaisuus ollut piste, mikä pistetään virkkeen lopuksi vaan kaksoispiste: jonka jälkeen prosessi paremman lastensuojelun eteen jatkuu. Sitä en tiedä, kuinka moni sitoutuu tähän toimimiseen, mutta sen tiedän, että minä, työkaverini ja tilaisuudessa kanssani esiintyneet kokemusasiantuntijatyöntekijät olemme sitä joukkoja. Ja se on meille sydämenasia: toimia paremman lastensuojelun eteen.


Tilaisuuden juonsi taiteilija Sinikka Sokka

Tilaisuuteen valmistautumista lämpiössä


Helena ja Minna

Maria-Kaisa Aula, Pipsa Vario, Maria Guzenina, Toni Mäkinen, Sinikka Sokka, Pirjo Markkula, Sami Isoniemi, Mikko Harju, (takana Niina Jääskeläinen) Anni Vaittinen, Minna Kallio ja Helena Inkinen loppukiitoksissa.










Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Annin tatuointitarina

Annin tatuointitarina julkaistiin Pesäpuun Voimatarinat lastensuojelussa -kirjassa, joka julkaistiin alkuvuodesta. Tarina oli myös mukana valtiollisessa anteeksipyyntötilaisuudessa, sen ja muut siellä esitetyt tekstit löydät täältä.



Pieni hento tyttö katsoi kylmään pakkaseen ikkunasta,
toivoi vain lämpöä läheisyyttä ja päihteetöntä syliä. Halusi pienenä pois jos vain siivet saisi.
Hän tajusi ettei itse pysty vaikuttamaan elämäänsä vaan
aikuisten sana tässä maailmassa määrää. Vuodet kuluivat, syksyt vaihtui talveen, talvet kesään. Vuosien kuluessa alkoi tyttö itse oirehtimaan kotiolotilannettaan.
Oli pimeä syysilta. Junanvalot näkyivät parinmetrin päässä. Meinasi tytön elämä loppua. Samalla hetkellä kuin joku olisi sanonut ei ole aika vielä hyvästien.
Aikaa vieri. Lopulta tyttö tuli näkyväksi ja kuulluksi. Sai vahvoja aikuisia ympärille. Tytöllä alkoi siivet vahvistumaan ja alkoi omaa elämää rakentamaan.
Vahvojen siipieni avulla pystyn lentämään läpi elämän ja poikani elämää suojelemaan.
Tatuoint…

Palava halu auttaa nuoria sai Vikin lähtemään mukaan Veturointi-toimintaan (Teksti Hanna Oikarinen)

KAAOS - Yhdessä koettua -projektissa oltiin Mukana!

KAAOS - Yhdessä koettua -projektissa oltiin Mukana!

Miltä satavuotias Suomi näyttää sijoitettujen lasten ja nuorten silmin? Tähän kysymykseen lähdettiin etsimään vastausta KAAOS -Yhdessä koettua -työpajaprojektissa kesällä ja syksyllä 2017. Työpajaprojektin tavoitteena oli tuoda nuorten tarinat näkyviksi, tukea identiteetin vahvistumista sekä mahdollistaa kohtaamisia ja yhdessä tekemistä nuorten kesken. Projektissa työllistettiin yksi kokemusasiantuntija osa-aikaiseen työpajaohjaajan tehtävään toteuttamaan ja dokumentoimaan yhteistä tekemistä yhdessä taiteen ja kulttuurin toimijoiden kanssa.  Projektin päätti syyskuussa Galleria Koomassa Oulussa järjestetty MUKANA!? -taidenäyttely, joka toi esille työskentelyprosessin, työpajojen upeat tuotokset sekä matkan varrella kohdattujen nuorten omaa taidetta. Näyttely oli osa Pesäpuu ry:n koordinoimaa Yhdessä Koettua - 100-vuotias Suomi sijoitettujen lasten ja nuorten silmin -tapahtumakokonaisuutta.
Projektin ja näyttelyn toteuttamiseen osalli…