Siirry pääsisältöön

Arvoisa sosiaalityöntekijä, miksi pelastit vain osan perheestäni?


Arvoisa sosiaalityöntekijä, miksi pelastit vain osan perheestäni?


Olin 8-vuotias, kun sosiaalityöntekijä teki sen päätöksen. Paperissa luki, että meidän kotimme oli lapselle turvaton kasvuympäristö. Päädyin asumaan lastenkotiin, missä minun ei enää tarvinnut pelätä vanhempieni juomista tai väkivaltaa. Samalla kuitenkin jouduin tuntemaan huolta muista sisaruksistani, jotka jäivät kotiin asumaan vanhempieni kanssa. Mietin, että olinko tehnyt jotain väärin, kun vain minut otettiin pois kotoa.

Tuntui ristiriitaiselta ajatella, että miten kotimme olisi vain minulle turvaton kasvuympäristö ja muille sisaruksilleni turvallinen. Olinko se minä, joka teki kodistamme turvattoman ja sai vanhemmat käyttämään päihteitä ja toimimaan väkivaltaisesti meitä lapsia kohtaan? Sosiaalityöntekijä ei perustellut päätöstään jättää loput sisaruksistani kotiin. Sisarukset jäivät myös vaille tietoa siitä, että mihin minut vietiin ja miksi. Veljeni katkaisi välinsä minuun, koska hän koki, että petin perheemme kertomalla sosiaalitoimelle vanhempieni tekemisistä. Seuraavan kerran näin veljeäni 15 vuotta myöhemmin.

Lapsuus päättyi, mutta haavat jäivät
Vielä tänä päivänäkin näen kotona kasvaneista sisaruksistani ne haavat, joita päihteiden ja väkivallan sävyttämä lapsuus heihin jätti. Joinain päivinä tunnen syyllisyyttä siitä, että sosiaalityöntekijä päätyi sijoittamaan vain minut. Lastenkodissa opin käsittelemään tunteitani ja puhumaan asioistani. Sisarukseni eivät vielä tänä päivänäkään pysty puhumaan lapsuuden tapahtumista. Nään heistä, että heillä olisi tarve puhua, mutta heillä ei yksinkertaisesti ole välineitä käsitellä lapsuuteen liittyviä tuntojaan.

Mitä toivon
Toivon, että lastensuojelussa otettaisiin paremmin huomioon koko perhe, eikä vain yksittäistä perheenjäsentä, joka oireilee. Olisi tärkeää selvittää oireilun takana olevat syyt, jotta voitaisiin auttaa koko perhettä. Sijoitukseen päädyttäessä tulisi huomioida myös muut sisarukset ja heidän turvallinen kasvuympäristönsä. Tilanteen salliessa myös sijoituksen aikana tulisi tukea vanhempien vanhemmuutta ja kannustaa lapsia tapaamaan vanhempiaan. Perheen jälleenyhdistämistyö on erityisen tärkeää toimintaa, sillä sijoitus järkyttää koko perhedynamiikkaa. 

Joten arvoisa sosiaalityöntekijä autathan koko perhettä, etkä vain yhtä sen jäsentä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Minä uskoin itseeni

Careday 2020 - Sijaishuollon juhlapäivä

Olen onnellinen sijaislapsi Miltä tuntuu olla sijaislapsi? En koe olevani sijaislapsi. Sijaislapsi ja sijaisperhe ovat vain pakollisia muodollisuuksia virallisissa papereissa. Sijaisvanhempani ovat vanhempani ja sijaisperheeni on perheeni ja siskot vaikkei biologista sidettä olekaan, ovat siskojani. Me olemme perhe ja pidämme yhtä.
Minun tarinani on sillä tavalla onnellinen, että en ole koskaan kipuilut asian suhteen. Olen aina, ollut sujut sen tosiasian kanssa, että olen sijaislapsi, eikä se ole määritellyt elämääni huonossa valossa. Taustani ansiosta minusta on tullut veturi, vertaistuki ja ohjaaja muille nuorille, joilla on lastensuojelutaustaa. Voin auttaa muita samassa asemassa olevia nuoria, jotka painivat samankaltaisten asioiden kanssa kuin minä aikanani.

Olen onnellinen, kun olen saanut kasvaa aikuiseksi hyvässä, turvallisessa ja aidosti rakastavassa perheessä. Minua ei ole pompoteltu paikasta toiseen, eikä suhdetta biologiseen sukuun ole. Olen saanut vauvasta …