Siirry pääsisältöön

Arvoisa sosiaalityöntekijä, miksi pelastit vain osan perheestäni?


Arvoisa sosiaalityöntekijä, miksi pelastit vain osan perheestäni?


Olin 8-vuotias, kun sosiaalityöntekijä teki sen päätöksen. Paperissa luki, että meidän kotimme oli lapselle turvaton kasvuympäristö. Päädyin asumaan lastenkotiin, missä minun ei enää tarvinnut pelätä vanhempieni juomista tai väkivaltaa. Samalla kuitenkin jouduin tuntemaan huolta muista sisaruksistani, jotka jäivät kotiin asumaan vanhempieni kanssa. Mietin, että olinko tehnyt jotain väärin, kun vain minut otettiin pois kotoa.

Tuntui ristiriitaiselta ajatella, että miten kotimme olisi vain minulle turvaton kasvuympäristö ja muille sisaruksilleni turvallinen. Olinko se minä, joka teki kodistamme turvattoman ja sai vanhemmat käyttämään päihteitä ja toimimaan väkivaltaisesti meitä lapsia kohtaan? Sosiaalityöntekijä ei perustellut päätöstään jättää loput sisaruksistani kotiin. Sisarukset jäivät myös vaille tietoa siitä, että mihin minut vietiin ja miksi. Veljeni katkaisi välinsä minuun, koska hän koki, että petin perheemme kertomalla sosiaalitoimelle vanhempieni tekemisistä. Seuraavan kerran näin veljeäni 15 vuotta myöhemmin.

Lapsuus päättyi, mutta haavat jäivät
Vielä tänä päivänäkin näen kotona kasvaneista sisaruksistani ne haavat, joita päihteiden ja väkivallan sävyttämä lapsuus heihin jätti. Joinain päivinä tunnen syyllisyyttä siitä, että sosiaalityöntekijä päätyi sijoittamaan vain minut. Lastenkodissa opin käsittelemään tunteitani ja puhumaan asioistani. Sisarukseni eivät vielä tänä päivänäkään pysty puhumaan lapsuuden tapahtumista. Nään heistä, että heillä olisi tarve puhua, mutta heillä ei yksinkertaisesti ole välineitä käsitellä lapsuuteen liittyviä tuntojaan.

Mitä toivon
Toivon, että lastensuojelussa otettaisiin paremmin huomioon koko perhe, eikä vain yksittäistä perheenjäsentä, joka oireilee. Olisi tärkeää selvittää oireilun takana olevat syyt, jotta voitaisiin auttaa koko perhettä. Sijoitukseen päädyttäessä tulisi huomioida myös muut sisarukset ja heidän turvallinen kasvuympäristönsä. Tilanteen salliessa myös sijoituksen aikana tulisi tukea vanhempien vanhemmuutta ja kannustaa lapsia tapaamaan vanhempiaan. Perheen jälleenyhdistämistyö on erityisen tärkeää toimintaa, sillä sijoitus järkyttää koko perhedynamiikkaa. 

Joten arvoisa sosiaalityöntekijä autathan koko perhettä, etkä vain yhtä sen jäsentä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Minä uskoin itseeni

MINÄ USKOIN ITSEENI  Kun lähtee tavoittelemaan unelmaansa, kukaan ei saa lannistaa sinua sanomalla sinusta ei ole siihen. Sellaisia ihmisiä ei tarvitse kuunnella, jos tuntee itse, että minusta on siihen. Elämän risteyskohdissa kannattaa olla jääräpäisen päättäväinen ja pitää omista unelmista kiinni kynsin ja hampain. On oltava päättäväinen. Minä lähdin tavoittelemaan unelmaani jatko-opinnoista, vaikka tiesin rajoitteeni ja ettei läheiseni ja opettajani tukeneet minua. Tajusin haluavani työskennellä ohjaaja-alalla. Viimeisessä TET-harjoittelussa minulla syttyi lamppu, että haluan opiskella alaa, jossa voin työskennellä ihmisten kanssa ja nimenomaan nuorten parissa.  Selvitin, missä voisin opiskella ohjausalaa ja löysin Lohjalla sijaitsevan opiston. Sinne minä hakisin yhteishaussa! Opisto oli Kanneljärven kansanopisto ja sieltä valmistuisi nuoriso -ja vapaa-ajanohjaajaksi. Tiesin haluavani pois kotoa, joten Lohjalla sijaitseva opisto olisi siitäkin syystä täydellinen vaih

YKSINÄISYYS, JONKA KANSSA KAMPPAILEMME LÄHES JOKAINEN

  Yksinäisyys, Jonka kanssa kamppailemme lähes jokainen Monet meistä kamppailevat yksinäisyyden kanssa jossain vaiheessa elämää. Tämänhetkisessä maailmantilanteessa yksinäisyys on korostunut ja tämä on vaikeaa aikaa varmasti meille kaikille. Halusimme Veturointi-toiminnassa tarjota vertaistuellisia etätapaamisia nuorille yksinäisyyden teemoihin liittyen. Korona rajoitusten vaikeimmat hetket   Itselle sekä tapaamilleni nuorille koronatilanne on ollut melko vaikeaa aikaa. Se on rajoittanut elämäämme sekä vaikuttanut henkiseen vointiimme. On hetkiä, jolloin olen ollut loppu henkisesti. Raskainta ovat sellaiset hetket, joita ei pääse viettämään ystävien, sukulaisten ja läheisten kanssa, kuten aiemmin. Arkemme ovat muuttuneet. Emme näe luokkakavereitamme, työt ovat siirtyneet etätöiksi, terapia on siirtynyt osittain videopuheluiksi. Aiemmin meitä voimaannuttaneet hetket ystävien kanssa kahvilassa, leffassa tai vaikkapa salilla toteutuvat yhä harvemmin. Vietämme nykyään suurimman o