Siirry pääsisältöön

Minä uskoin itseeni


MINÄ USKOIN ITSEENI 

Kun lähtee tavoittelemaan unelmaansa, kukaan ei saa lannistaa sinua sanomalla sinusta ei ole siihen. Sellaisia ihmisiä ei tarvitse kuunnella, jos tuntee itse, että minusta on siihen.
Elämän risteyskohdissa kannattaa olla jääräpäisen päättäväinen ja pitää omista unelmista kiinni kynsin ja hampain. On oltava päättäväinen. Minä lähdin tavoittelemaan unelmaani jatko-opinnoista, vaikka tiesin rajoitteeni ja ettei läheiseni ja opettajani tukeneet minua.

Tajusin haluavani työskennellä ohjaaja-alalla. Viimeisessä TET-harjoittelussa minulla syttyi lamppu, että haluan opiskella alaa, jossa voin työskennellä ihmisten kanssa ja nimenomaan nuorten parissa. 

Selvitin, missä voisin opiskella ohjausalaa ja löysin Lohjalla sijaitsevan opiston. Sinne minä hakisin yhteishaussa! Opisto oli Kanneljärven kansanopisto ja sieltä valmistuisi nuoriso -ja vapaa-ajanohjaajaksi. Tiesin haluavani pois kotoa, joten Lohjalla sijaitseva opisto olisi siitäkin syystä täydellinen vaihtoehto. Sitten minun piti saada muut vakuuttuneeksi siitä, että minusta olisi lunastamaan unelmani. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty.

Kun kukaan ei uskonut minuun

Olin lopulta yksin ison unelmani kanssa, eikä kykyihini uskottu. Uskonpuutteen syynä oli matemaattiset oppimisvaikeudet ja tosiasia, että olin koko kouluajan opiskellut pienryhmässä.
Tiesin, että matemaattiset kykyni olivat heikot, mutta en minä matemaatikoksi haaveillutkaan. Monet opettajat sanoivat, ettei minun kannattanut haaveilla nuoriso-ohjaajan alasta. Juttelin paljon haaveestani opinto-ohjaajani kanssa. Hän oli ainoa, joka kannusti minua, joka uskoi minuun ja kykyihini. Olimme yhtä mieltä siinä, että nuoriso-ohjaaja ei tarvinnut alallaan monimutkaista matematiikkaa.

Mahdottomasta tuli totta

Laadimme yhdessä sotasuunnitelman. Hänen ansiostaan, pääsin Lohjalle yhdeksi päiväksi koulukokeiluun ja hyvin mennyt koulukokeilu varmisti minulle yhä vahvemmin sen, että halusin pääsykokeisiin ja opiskelemaan Kanneljärven kansanopistoon.

Pääsykokeet kestivät monta tuntia ja sinä päivänä annoin itsestäni ihan kaiken, mitä vain unelmia tavoitteleva ihminen sellaisessa näytönpaikassa voi antaa.  Ja niin kova työ, sinnikkyys ja haaveilu palkittiin. Kesällä sain tiedon, että minut on valittu opiskelemaan Lohjalle Kanneljärven opistolle. Minä pääsin opiskelemaan nuoriso – ja vapaa-ajanohjaajaksi. Minä tein sen! Minulla oli haave, unelma ja päämäärä. Minulle sanottiin, että se olisi mahdotonta. En kuunnellut, vaan tavoittelin päättäväisesti mahdotonta ja niin mahdottomasta tuli mahdollista. Itkin ilonkyyneleitä.
Opiskeluaika Lohjalla, oli elämäni hienointa aikaa. Minusta tuli nuoriso-ohjaaja. Minä tein sen! Isosta haaveesta tuli totta.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Arvoisa sosiaalityöntekijä, miksi pelastit vain osan perheestäni?

Careday 2020 - Sijaishuollon juhlapäivä

Olen onnellinen sijaislapsi Miltä tuntuu olla sijaislapsi? En koe olevani sijaislapsi. Sijaislapsi ja sijaisperhe ovat vain pakollisia muodollisuuksia virallisissa papereissa. Sijaisvanhempani ovat vanhempani ja sijaisperheeni on perheeni ja siskot vaikkei biologista sidettä olekaan, ovat siskojani. Me olemme perhe ja pidämme yhtä.
Minun tarinani on sillä tavalla onnellinen, että en ole koskaan kipuilut asian suhteen. Olen aina, ollut sujut sen tosiasian kanssa, että olen sijaislapsi, eikä se ole määritellyt elämääni huonossa valossa. Taustani ansiosta minusta on tullut veturi, vertaistuki ja ohjaaja muille nuorille, joilla on lastensuojelutaustaa. Voin auttaa muita samassa asemassa olevia nuoria, jotka painivat samankaltaisten asioiden kanssa kuin minä aikanani.

Olen onnellinen, kun olen saanut kasvaa aikuiseksi hyvässä, turvallisessa ja aidosti rakastavassa perheessä. Minua ei ole pompoteltu paikasta toiseen, eikä suhdetta biologiseen sukuun ole. Olen saanut vauvasta …